Maaliskuu:
Viime yönä oli pakkasta. Joki oli jäätynyt uudestaan. Sen pinnalle oli yön aikana tullut ohut kirkas lasinen pinta, jonka päälle oli satanut puuterilunta. Aivan kuin joki olisi saanut sokerikuorrutuksen. Ei ole ollut näin koleaa maaliskuuta koskaan, ajattelin. Muistiin ei ole luottamista, edes maaliskuun säiden suhteen. Tämän päiväkirjan kirjausten mukaan maaliskuut ovat olleet melkolailla samankaltaisia.

https://takapihantarhuri.wordpress.com/category/maaliskuu/page/3/

tulppaanit
Huhtikuu:
Alkamassa on seitsemäs vuosi palstaelämää. Tämän vuoden palstan numerossakin on seitsemän. Luvun seitsemän sanotaan olevan myyttinen luku. Satujen, tarinoiden ja legendojen perusluku, pyhä luku. Vanhat tarinat ovat ihmiskunnan viestejä kaukaisesta maailmasta. Tarinat ja niihin liittyvät merkitykselliset luvut elävät edelleen kertomuskulttuurissa, kirjallisuudessa ja muussa taiteessa.

jaloleinikko_mukula

Ja arjessa. Viikonpäiviä on seitsemän. Pyhäpäivä on seitsemäs päivä. Levon päivä.  Levollinen vuosi palstaelämästä, koska sen hoitoa rajoittavat elämässä juuri nyt eteen tulevat muut elämänasiat, joten tänä kesänä ei huhkita niin rajusti ja reippaasti kuin edellisinä vuosina. Mutta palsta on ja pysyy.

Joku kolmesta kauniista.

Joku kolmesta kauniista.

Toukokuu:

Se semmoinen kammotus kuin some.
Sosiaalisen median käyttöä ovat yhä tekstiviestit (maksuton versio: whatsapp), skype (maksuton puhelin) ja sähköpostit (kirjeitä ystäviltä ja ystäville). Ne ovat sosiaalista yhteydenpitoa, aivan kuten lankapuhelin aikoinaan ja kirjeet sekä postikortit. Tekstiviesti on ollut pitkäikäinen it- innovaatio, jota suunnittelijat eivät edes alunperin suunnitelleet yleiseen käyttöön. Ihmiset vain ottivat sen omaan käyttöönsä.

jaloleinikki_2

Puutarhatietoutta saa runsaasti avoimesta verkosta, sen lisäksi sitä saa ja voi jakaa erilaisten sovelluksien avulla ihmiseltä toiselle. Tuntemillani puutarhaihmisillä on jokin älylaite ja joku sadoista sosiaalisen median sovelluksista käytössään. FB -sovellustakin voi käyttää monin tavoin ja moniin tarkoituksiin. Sen voi muokata omiin käyttötarpeisiin sopivaksi ja rajata pois kaikki epäoleellinen, turha ja tarpeeton. Märehtiminen ei hyödytä talouskasvua, mutta ei siitä ole hyötyä kansantalouden ison kuvan – makrotalouden – ulkopuolellakaan. Mikrotaloudet todennäköisesti selviävät paremmin. Aina.

bofapeldoorn_1

Lankapuhelin ja mustavalko-tv aikakautena vihaviestejä lähettelevä tuhrasi sormensa erikeepperiin liimatessaan kirjaimia vihaviestiinsä, se kirjekuorikin oli ostettava itse ja postimerkki. Nyt häirikköihminen käyttää tohinaansa tietokonettaan. Jokainen joka on saanut outoja viestejä tai raivokkaita purkauksia sähköpostiinsa tietää ihmistyypin.

bofapeldoorn_2
Some on sosiaalisuutta ja yhteydenpitoa, ei sen kummallisempaa. Ja kieli, se on kommunikaatiota, siltojen rakentamista ihmisten välillä. Merkitysten silloilla kohtaamme, jos koskaan. Sanojen siltaa pitkin eteenpäin.

Advertisements