helmikuu


chelsea-flower-show-woman3

Kuluvana talvena on tullut mieleen etten ottaisi tänä vuonna palstaa lainkaan vaan pitäisin välivuoden. Eräs ystäväni ihmetteli myös, että miksen ota monivuotista palstaa ja puuhaa omalla maatilkulla, johon siihenkin minulla olisi mahdollisuus. Ei sitten joka vuosi tarvitsisi aloittaa kaikkea aina ihan alusta. Olen sitäkin harkinnut, mutta tykkään omistamattomuuden tilasta. Ei kenenkään maasta, jossa joka vuosi ollaan palstakamujen kanssa yhdessä keväästä syksyyn.

Rakastan hyviä juttuja ja keskusteluja joita palstakamujen kanssa käydään joka vuosi. Ne eivät koskaan juutu jankuttamiseen, tölvimiseen, todistelemiseen, vääntelyyn, kiertelyyn ja tyhjäpäisyyksien hokemiseen. Sellaista näkee vain avoimessa somessa. Avasin naamatilin, jonka ohjelman avulla voi rajata pois kaiken epäoleellisen, turhan ja tarpeettoman. Jonninjoutavan moskan ja moskantuottajat. Voi keskittyä lukemaan kirjoituksia, jotka ovat oleellisen äärellä.

Totuus ja tosi ei ole koskaan suhteellista. Tosi kaivautuu aina esille. Kun valhe väistyy totuuden tieltä, sitä seuraavat myös nettiapinat. He vaihtavat satunsa tiedoksi, jota eivät aiemmin ottaneet lainkaan todesta. Nettiapinoilla on apinan luonne. Pelkkä apinointi. Monkey business.

Sanan kulttuuri alkuperä tulee latinankielestä colere (viljellä) ja siitä johdetusta sanasta cultura (viljelys). Vain ihminen luo kulttuuria ja toimii siinä toisten ihmisten kanssa. Puutarha ja palstahommat pitävät ihmisen ihmisenä. Mieleni kääntyi aika nopeasti ja hylkäsin ajatuksen välivuodesta, palstattomasta kesästä. Ajatus ei elänyt mielessäni kovinkaan pitkään.

On tullut aika tarkistaa siemenpankki. Avata vihreä pieni laatikko, jossa on useita siemenpusseja vuosien varrelta. On tullut aika ajatella tulevaa palstakautta ja parvekkeen kesäkasvit.

chelsea_1
(kuvat poimittu netistä: Chelsea Flower Show, Lontoo 2006)

Mainokset

Nostan päätäni ja hymyilen itsekseni. Vastapäätä istuva ihminen vaikuttaa hämmentyneeltä, koska hän luulee että hymyilen hänelle. Täysin tuntemattoman ihmisen hymystä eivät kaikki pidä. Painan katseeni takaisin siemenluettelon sivuille enkä ole enää yhteisessä todellisuudessa muiden matkustajien kanssa.

Bussissa istuvat nypläävät enimmäkseen älylaitteitaan. Siemenluettelon lukeminen herättää huomiota. Lähimmäiset voivat pitää vaarattomana kummajaisena ihmistä, joka paneutuu antaumuksella pelkän siemenluettelon lukemiseen. Joka on vieläpä painettu paperille.

Viimeuvuotiset tulppaanit ovat ekoja.

Viimeuvuotiset tulppaanit ovat ekoja.

Hyötykasviyhdistyksen luettelossa annetaan hyvinkin tarkkoja kasvatusohjeita. Sen lisäksi kerrotaan kasvien historiallisesta taustasta. Ihmisten maailma tuntuu ihan toiselta, kun lukee miten jonkin kasvin siemenet ovat kulkeutuneet , ja ihmisten toimesta, maapallon toiselta laidalta toiselle laidalle,  hyvin erilaisista ilmasto-oloista toiseen. Kasvit sopeutuvat melko nopeasti ilmaston ja kasvuolojen muutoksiin.

Monte Carlo-tulppaanit.

Monte Carlo-tulppaanit.

Kävin kotona läpi siemenlaatikkoni. Siemenpankki tarvitsi täydennystä ja tein siementilauksen. Luen myös puutarhalehtiä. Paras ja asiapitoisin on Suomen puutarhaliiton julkaisemaa Kotipuutarha -lehti. Uusimmassa numerossa kerrotaan tomaatinkasvatuksesta. Muut Suomessa ilmestyvät puutarhalehdet eivät keskity suomalaisiin erityisiin kasvuoloihin niin hyvin ja koreilevat liikaa vain kauniilla sivunkokoisilla kuvilla. Oikea puutarhurisihminen nauttii kyllä esteettisistä iloista, mutta haluaa ja tarvitsee paljon käytännön neuvoja ja todellista tietoa.

hpapu_1

Alan harrastuksessa oppineet ystävät ovat myös oivia tiedonjakajia. Sain ystävänpäivälahjaksi virolaisia härkäpavun siemeniä. Niitä on tarkoitus laittaa pottujen kaveriksi, koska viihtyvät niin kovin hyvin toistensa kanssa ja kukkivat kauniisti, usein samaan aikaan.

härkäpapu, virolainen

härkäpapu, virolainen

palsta_1

Selailessani siemenluetteloa tuli mieleen, että puutarhatöissä elää samanaikaisesti useassa eri aikatasossa. Tietyt asiat seuraavat toisiansa joka vuosi samoin. On taimienkasvatusaika, siementen aika, maanmuokkausaika, kylvämisenaika, kasvatusaika, sadonkorjuun aika ja viimein levon aika. Hyvin vääjämättömään suuntaan kulkeva ajan nuoli on raami, jonka sisällä kaikki tapahtuu, omassa merkillisessä järjestyksessään. Yhtään samanlaista kevättä, kesää tai syksyä ei ole ollut.

palsta_2

On olemassa otollinen aika kylvää siemen ja on vähemmän suosiolliset ajat. Tätä tapahtuu joka vuosi. Siemen ei idä, taimi paleltuu tai kasvin kasvu vain tyrehtyy. Kasvit saavat joko liikaa tai liian vähän valoa, lämpöä, vettä tai oikeita ravinteita. On väärät naapurikasvit tai on ne hyvät kumppanikasvit, jotka edesauttavat toinen toistensa kasvua.

Tai. Tulevat hyödylliset tai hyödyttömät oliot ja otukset. Tulevat lehtokotilot tai jänikset tai myyrät, jotka popsivat sadon omiin suihinsa. Mullassa voi myös möyriä lihavat kastemadot, puutarhurisihmisen tosi ystävät, joita ovat myös kiivaat ja ahkerat pölyttäjät.

Säätilat eivät ole koskaan täydellisen oikeat. On kylmiä keväitä ja on hirmu lämpimiä keväitä, keskellä kesää voi tulla pitkä hellejakso (kuten viime kesänä) tai voi sataa vettä monta päivää peräkkäin, on tuulista ja kylmää (viime kesänä oli juhannuksena yhtä lämmintä kuin maaliskuussa).

Parasta kaikessa on puutarhurisihmiset, joiden kanssa voi vaihtaa siemeniä, taimia, satoakin. Voi jakaa onnistumisen kokemuksia, epäonnistumisille ja pieleen menneille yrityksilleen voi hyväntahtoisesti nauraa toisen kanssa.

palsta_3Parasta kaikessa ovat haaveet, jotka eivät koskaan toteutuneet tai ideat, jotka muuttuivat matkan varrella. Eräs niistä on tämän vuoden penkkisuunnitelmat. Joka vuosi teen mielessäni useita erilaisia suunnitelmia.

Kun maankääntöhommat alkavat ja penkkien teko, niin se mikä toteutuu elää, aina voi muuttaa suunnitelmiaan, tehdä asioita toisin kuin alun perin ajatteli. Tänä vuonna aion ottaa koko aarin, saan väljyyttä ja vähän enemmän kukkia palstalle.

Poimin yhtenä iltana netistä kuvia, joista voin poimia idean ituja omiin suunnitelmiini. Kaikki nämä kauniit kuvat ovat siis verkkoavaruudesta poimittuja.

palsta_4

Seuraava sivu »