Kesän 2015 palstamerkinnät tiivistelmänä.

Aika vähiin on kesälomat kutistuneet viimeisen kuuden vuoden aikana. Suuri elämänmuutos: ei kesälomia, paitsi tänä vuonna marraskuussa jokunen päivä. Olin koko kesän töissä. Tänä kesänä ei sentään kasteluhommia juuri tarvinnut tehdä. Vettä tuli koko taivaan leveydeltä ja korkeudelta, ja ihan riittävästi.

Jos taivaassa asustelee muitakin kuin luonnonvoimia, niin ne kyllä pitävät rokkikansasta. Ruisrockista. Rokkiviikon aikana sai kanniskella täysiä kastelukannuja. Silloin oli keskikesän ainoa todellinen helleviikko.

Toukokuu oli kohtalaisen lämmin, ihan normikevät. Maankääntöhommiin ja penkkien tekoon meni se sama 4-5 viikkoa kuin joka vuosi, vaikka oli kaksinkertainen työmäärä. Kokonainen aari. Tänä vuonna mukana oli alkuun kamu, joka teki penkkejä tarmolla ja syvältä. Penkkien teko on savisessa ja kivisessä maassa heviä hommaa. Toukokuu meni maanmuokkaustöissä, keräsin kiviä sekä tein istutuspenkkejä vapaa-ajat. Kannoin palstalle lisäksi kuusi 50 litran puutarhamultaa. Savimaa tarvitsee usein kevennystä. Kasvien juuret kärsivät liian tiukasta maasta.

Kesäkuu oli viileä. Milteipä kolea. Viime vuonna oli samoin ja kasvit eivät oikein tahtoneet lähteä kasvamaan. Peitin tänä vuonna istutukset tarkemmin lämpöharsoilla ja erityisesti pavut pitivät peitoistaan. Tuli todella hyvä papusato, osa pavuista piti jättää maahan kun elokuun lopulla niitä tuli jo ämpärikaupalla. Kesäkurpitsat alkoivat kasvaa vasta kesäkuun loppussa ja heinäkuun loppupuolella ensimmäiset olivat kypsiä. Talvikurpitsoille kesä ei ollut suotuisa, koska tarvitsevat pitkän kasvuajan.

Elokuussa alkoi olla jo viileitä öitä ja viileys tyrehdyttää kurpitsan kasvun. Elokuussa oli lyhehkö lämmin jakso, mehiläiset riensivät apuun. Kurpitsojen kukkabaareissa kävi kova kuhina, mutta apu tuli liian myöhään. Sateinen alkukesä rajoitti pölyttäjien ja perhosten elämänehtoja. Valkoisia perhosia oli lennossa paljon enemmän loppukesästä kuin alkukesästä, jolloin ne ovat yleensä liihotelleet kuin suloiset silkkiset paperipalat ilmassa. Pölyttäjien kato johtui ikävä kyllä myös ilmastokysymyksistä.

Syyskuu ja lokakuu olivat lämpimiä, vain iltaisin ja öisin oli viileää. Marraskuu tuli äkisti. Pimeät illat ja koleankosteat yöt. Kylmät tuulet ja sateet hallitsivat koko marraskuuta.

Tämän vuoden sääolot suosivat erityisesti perunaa ja papuja sekä sipuleita. Muilla olikin sitten vähän vaikeampaa. Pakastin on sateisesta kesästä huolimatta täynnä ruokaa ja muihinkin talouksiin sitä on riittänyt. Ei huono vuosi ollenkaan.

Huomisesta alkaen: 24 kuvaa palstalta ja partsilta. Puutarhurin Kuvapäiväkirja vuodelta 2015.

Mainokset