Kirjallisuuden rinnastaminen seksiin tai ruokaan on viimeksi mainittujen aliarvostamista. Entäpä jos kasvimaailmasta hakisi metaforan kirjallisuudelle?

Huono kirjallisuus olisi ehkä pelkkä loiskasvi. Ne ottavat vain ravinteita muilta kasveilta, luovuttamatta mitään eteenpäin. Tulevaisuuteen. Yksivuotiset kasvit voisivat myös edustaa lyhytikäistä kirjallisuutta: nopeata kukintaa ja lyhyttä elinkaarta. Kauniita ja tarpeellisia hetken iloja, joita ihminen myös tarvitsee.

Nelikko

Neljän kopla

Näitä mietin, kun otin Amarylliksen sipulit sisään parvekkeelta.  Jaloritarinkukkien, tietenkin, aina tämän unohtaa. Ne ovat monivuotisia. Kotona on niitä neljän kopla. Viime joulun tienoilla yksi putosi jengistä pois, koska se oli juuriaan myöten loppuväsynyt.

Löysin kaupasta ennen uutta vuotta (2014), joulunpyhien jälkeen yksinäisen punaisen Red Knight -kukan sipulin. Sitä ei kukaan huolinut, lähikaupan myyjä oli ilmeisen helpottunut kun otin sen.

Red Knight etualalla, hyvin iso sipuli.

Red Knight etualalla, hyvin iso sipuli.

Jaloritarinkukat ovat saaneet olla koko kesän parvekkeella. Kaikki ne tekivät aivan hurjasti vahvoja lehtiä ja keinuttivat lehtiään hitonmoisessa helteessä onnellisina. Oikein lämmin, liki subtrooppinen, heinäkuun hellekausi sai ne voimaan todella hyvin. Nelikko kasvatti parvekkeen toiseen päätyyn melkoisen viidakon.

Lopetin niiden kastelemisen elo-syyskuun vaihteessa. Osa lehdistä lakastui omaa tahtiaan, osa oli leikattava. Saivat lokakuussa myös pientä kylmähoitoa, kun oli muutamia pakkasen puolelle menneitä öitä.

Otin nelikon sisälle ja vaihdoin uudet mullat. Kaikilla on todella hyvät ja vahvat juuret, joten saattavat jokainen tehdä kukkavarren tai useampia. Kaksi vanhinta sipulia (2010 ja 2011) ovat yhteisessä ruukussa ja joulun 2012 ja joulun 2013 sipulit omissa ruukuissaan.

Vanhuspariskunta viihtyy hyvin yhdessä, samassa ruukussa.

Vanhuspariskunta viihtyy hyvin yhdessä, samassa ruukussa.

Tiedän ja olen omin silmin nähnyt ritarinkukan, joka parhaillaan tekee ensimmäistä tämän vuoden kukkavanaansa, ja kymmenennen kerran. Kun kerroin tarinaa siitä ammattihortonomille, hänen silmänsä olivat lautasenkokoiset. Puhuimme siitä pitkään. Sipulikasvit edustakoon  klassikkokirjallisuutta, joka puhkeaa kukkaansa kun vain on lukija, joka lukee sen oikein. Joku joka yhä vain rakastaa sitä ja saa sen lukemisesta selittämätöntä iloa ja lohtua.

Olen erivärinen kuin muut. Valkoinen. Ei minua syrjitä värin vuoksi. Kuulun nelikkoon.

Olen erivärinen kuin muut. Valkoinen. Ei minua syrjitä värin vuoksi. Kuulun nelikkoon.

Machado de Assis onnistui tässä lohdutustehtävässä. Löysin hänen teoksensa Bras Cubasin kuolemanjälkeiset muistelmat (suom. Hilkka Mäki, Love-kirjat 1991) ja aivan sattumalta kirjaston poistohyllystä marraskuussa 2007. Oli todella tarpeen silloin.

Nyt löysin sattumalta kirjaston uutuuskirjahyllystä hänen novellikokoelmansa: Kuolematon ja muita novelleja (suom. Pirkka Valkama, Sammakko 2014). Kiitos kustantajalle ja kääntäjälle. Ja tietenkin: kirjastolle.

Mainokset