Yhtenä iltana selasin merkintöjäni, myös tätä julkipäiväkirjaa ja heinäkuissa on eroja, lähinnä sadossa. Vuonna 2011 poimin ensimmäisiä kurpitsoja jo heinäkuun alussa, se olikin erityisen lämmin kesä. Nyt kurpitsat ovat kasvaneet todella hitaasti, ajattelin, mutta vuoden 2012 merkintöjen mukaan kurpitsat kukkivat juuri näihin aikoihin, kuten nytkin. Kukkiminen on tosin vasta alussa, ovat ehkä noin parisen viikkoa jäljessä viime kesästä.

kurpitsa kukkii

kurpitsa kukkii

Kurpitsojen kanssa on tänä vuonna ollut jostain syystä hankalaa. Palstalle viemäni talvikurpitsojen taimet kuukahtivat ensimmäisen viikon aikana, koska oli sittenkin liian viileätä. Osa siemenistä ei itänyt lainkaan ja ainakin yksi on herännyt henkiin vasta viikko sitten, saas sitten nähdä kerkiääkö kasvaa ennen kuin alkusyksyn iltakylmät tulevat.

Perunoista Queen on kukkinut nyt parisen viikkoa, osin se alkaa olla jo ohi. Pian nostettavissa. Toinen irlantilainen laji ei ole kukkinut, ja joissain lehdissä on ruskeita laikkuja – mahdollisesti perunaruttoa siis (irlannissa se aiheutti valtavan nälänhädän 1800-luvun puolivälissä, wikin mukaan miljoona kuoli nälkään ja kaksi miljoona lähti siirtolaisiksi). Eniten odotan Queen -pottua. Näitä lajikkeita ei saa ruokakaupan perunalaarista.

Queen -potun kukkia.

Queen -potun kukkia.

Mangoldi (lehtijuurikas) kasvaa hyvin, eikä etanoita ole näkynyt, joten satoa saadaan talteen myöhemmin. Mangoldi on ikivanha pinaattikasvi, sokerijuurikkaan ja punajuuren sukulainen. Sitä voi käyttää pinaatin tavoin.

Mangoldi eli lehtijuurikas

Mangoldi eli lehtijuurikas

Marokonminttu kasvaa parvekkeella. On viihtynyt hyvin ja jonkun verran lehtiä on jo kuivattu talteen. Tuoksu on hyvin voimakas. Hyvää teetä tiedossa talveksi.

Marokonminttu

Marokonminttu

Sain myös minttupeston ohjeen, jota voisi kokeilla. Nämä vain sotketaan tahnaksi keskenään:

1/2 dl saksanpähkinöitä tai auringonkukansiemeniä
1 dl mintunlehtiä
1 valkosipulinkynsi

1/2-1 dl rypsiöljyä
n. 1/2 dl raastettua parmesaania

ripaus suolaa

ripaus mustapippuria
hieman sitruunamehua

Kirsikkatomaatti

Kirsikkatomaatti

Tomaatit olivat saamassa jonkun taudin ruusupavusta joka oli murhattava, ja jäi ruusupavun kauniit kukat näkemättä. Sen kuoleman jälkeen tomaatit ovat voineet paremmin. Jokaisella lajilla on pieniä tomaatin alkuja. Eniten odotan Marzano –lajia. Sen sanotaan olevan maultaan maailman paras, aivan erityinen. Näitä ei saa torilta eikä kaupasta.

Fiorentino -tomaatin alku

Fiorentino -tomaatin alku

Jos kaikki sujuu hyvin, myös Marzano -tomaatteja pääsee maistamaan.

Jos kaikki sujuu hyvin, myös Marzano -tomaatteja pääsee maistamaan.

Mainokset