Palstalla kasvuvauhti on kiihtynyt, vähän eri aikaan maahan päässeet kurottavat varttaan valoa kohden omassa tahdissaan. Loppukesästä kukkivista auringonkukista ja unikoista, ja muista myöhemmistä, ei ole näkyvissä kuin pieniä elonmerkkejä. Rikkakasveja on jo kitkettäväksi asti, niiden kasvuvauhti on tunnetusti nopeaa.

Kurpitsojen itävyys ja sään kestävyys on ollut koetuksella. Kurpitsat reagoivat herkimmin lämpötilaan ja kosteuteen. Talvikurpitsoja taimetin kotioloissa, mutta iso osa niistä ei pärjännyt kesäkuun alun sateille ja koleille ilmoille. Kesäkurpitsoista on osa lähtenyt hyvin kasvuun, niistä ei kaikista vielä tiedä, mutta se on varmaa että kurpitsaa ei tule paljon. Nyt alkava hellekausi toki vaikuttaa asiaan, ja voi jopa edistää niiden eloa. Kahtena erittäin kuumana kesänä (2010, 2011) kurpitsasato oli hyvin runsas. Viime kesä oli sateisempi ja viileämpi näillä seuduin ja etana-armeija teki tuhojaan, joten sato jäi pienemmäksi.

tomaatti_240613_B

Tomaattisadosta saattaa sen sijaan tulla oikein hyvä. Kaikki ne (kolmea lajia) kukkivat runsaasti parhaillaan. Nyt tulee pitää huoli siitä etteivät varkaat käytä ravintoa, ja  siitä etteivät latvat kasva liikaa pituutta (jolloin ravinto menee vain varsiin ja lehtiin). Viime kesän sato jäi olemattomaksi huonon hoidon vuoksi.

Lasitetulla parvekkeella on pidettävä myös huoli riittävästä ilmanvaihdosta. Varsinkin  hyvin lämpiminä päivinä. Hevosenlanta on tomaateille hyvä (parempi kuin kanankakka) lannoite, mutta sitä kannattaa laittaa säästeliäästi. Jos tomaatti saa liikaa pollenpotkua, se näkyy lehtien käpertymisenä ja niiden muuttumisena hyvin tummiksi eikä se voi hyvin.

Kun kukintoja on 2-3 ryvästä, kannattaa rajoittaa pituuskasvua, muutoin kasvi ei jaksa kasvattaa tai kypsyttää tomaatteja lainkaan, myös aivan alimmat lehdet kannattaa leikata pois. Tomaattien kasvatus on kuitenkin enimmäkseen helppoa ja antoisaa.

tomaatti_240613_D

Varas on poistettu.

Minusta tuli puolivahingossa tomaattitarhuri. Ostin keväällä 2006 kaksi kirsikkatomaatin tainta. Ne kasvoivat hyvin ja tekivät satoa vielä lokakuussa, silloin oli hyvin lämmin syksy. Siitä lähtien olen kasvattanut niitä joka kesä ja kokeillut eri lajeja. Tänä kesänä vuorossa ovat vanhat italialaiset lajikkeet: Costoluto Fiorentino, San Marzano ja kirsikkatomaatti (ei tarkempaa tietoa lajikkeesta). Nyt, helteessä, ne tuntuvat läähättävän.

tomaatti_240613_A

Mainokset