Kaikki on nyt maassa, minkä oli tarkoituskin olla. Peruna ja papu on lähtenyt kasvuun, sekä sipulat. Muita saakin odotella vielä useita viikkoja, heinäkuun lämpötilat ratkaisevat paljon. Kesäkuun alku on ollut kuivan kuumaa. Palstan savimaa oli jo kuin kovettunutta hiekkaa. Edes lapio ei uponnut maahan tuosta vaan. Talikosta vääntyi yksi piikki, silkalla naisvoimalla, kun vastaan tuli kohtalaisen kokoinen kivi. Viimeisenä maanmuokkaus- ja penkintekopäivänä iski epätoivo, epäusko ja väsymys. Ei ollut kivaa, mutta jatkoin urakan loppuun asti.

tomaatin kukkanuppuja

tomaatin kukkanuppuja

Nyt tuntuu siltä kuin olisi ollut neljä viikkoa joka päivä 3 – 4 tuntia punttisalilla. Palstanaapuri totesi eräänä iltana, että tässähän ei tolkun häivää, mutta joka vuosi se alkaa tykyttää, halu päästä palstalle. Viimeistään helmikuussa se on jo mielessä.

Olimme yhtä mieltä siitä ettemme ostaisi valmiita istutussäkkejä jotka tekisivät tästä aivan liian helppoa ja vaivatonta. Jari Sarasvuo mesosi taannoin laiskoista puutarha-alan opiskelijoista, kun hän ei saanut heitä pihansa puutarhatöihin. Palkkaakin olisi maksettu. Takana oli hyvä ajatus, mutta vielä parempi ajatus olisi ehkä ollut, että teenpä puutarhatyöni ihan itse ja konsultoin puutarha-alan ammattilaisia tarvittaessa. Silloin ei tarvitse ajaa autolla punttisalille ja muihin liikuntaharrastuksiin.

Fiorentino -tomaatti

Fiorentino -tomaatti

Kaupallisuus tunkee sormensa tähänkin touhuun. Sähköpostilaatikkoon tulee markkinointiviestejä tasaiseen tahtiin. Verkkomaailmassa siitä on pääsemättömissä, mutta sen suhteen voi tehdä omia valintoja. Näppäimistön pystysuorassa nappulassa lukee: Delete.

Nyt alkaa helpompi vaihe. Silkkaa kastelua ja  ajoittaista kitkentää sekä kasvun seurailua. On ollut yösateita, vihdoinkin. On uudenkuun aika, ja perinnetieto kertoo, että se on erityisen hyvää aikaa kasvulle, että nyt juuri on laitettava siemen maahan.

Jokainen kesä on erilainen, säätilat vaihtelevat, mutta ruokavarastot ovat joka syksy täyttyneet.

Satoa saa vielä odotella.

Satoa saa vielä odotella.

Mainokset