tomatocostolutofiorentinoValoa on muttei lämpöä. Tomaatintaimet ovat alkaneet kasvaa ulos pikkupurkeistaan joten siirsin yhden lajin kasvuruukkuihin. Costoluto Fiorentino. Niistä pitäisi kasvaa kuvankaltaisia, muhkuraisia ja isoja tomaatteja.Kasvit stressaantuvat kun niiden koti vaihtuu, ja ne on muutettava hienvaraisen hellästi.

Viime vuonna tein virheen jota en tee tänä vuonna: laitoin mullan sekaan kanakakkaa jo aivan alussa. Se johti siihen, että tomaatit kasvoivat hetkessä kamalan suuriksi. Koska en erilaisten työpaineiden vuoksi kerennyt enkä myöskään jaksanut hoitaa niitä (latvoa ja poistaa varkaita), ne kasvattivat lehtiä ja vartta enemmän kuin tarpeeksi. Parveke oli kuin vihreä majatalo. Ja mikäs siinä, tomaattien varjossa oli monta hauskaa kesäillan hetkeä. Tomaatteja ei kasvit sitten jaksaneet tehdäkään. Liika on liikaa, tomaateillekin.

fiorintino

Mainokset