Viime vuonna tähän aikaan ensimmäiset kurpitsat kukkivat, oli helteistä ja lämmintä. Siitä kurpitsat pitävät. Tänään oli lämmintä ja aurinkoista, leppeä ilma. Kunpa vain ilmat nyt pysyisivät muutaman viikon tämmöisenä. Muutoin jää kurpitsasato tosi pieneksi. Red Kuri (talvikurpitsa) on kasvanut hiljakseen, muut ovat vasta hennosti aluillaan. Kurpitsasato voi silti jäädä tänä vuonna pieneksi, luonto antaa sen minkä antaa.

Munakoiso on tämän vuoden Yllättäjä. Luulin sen jo heittäneen henkensä, oli niin riutuneen näköinen kylmien öiden ja rankkojen sateiden jäljiltä. Laitoin maanpinnalle sille kuivuneista heinistä suojaa ja pieni heinäkate oli edistänyt ilmeisesti toipumista sillä se (ne kummatkin, taimia on kaksi) teki kukkaa. Tässähän voi käydä vielä hyvin.

Perkasin penkkejä koko iltapäivän ja huomasin ystävien rientäneen apuun lehtokotilo pulmassani. Palstallani on paljon kiviä, olen niitä kasannut sinne sun tänne. Huomasin, että yhden ison kiven ympärillä oli kotilon kuoren kappaleita, niitä löytyi lopulta parista muustakin paikasta jossa oli kiviä. Palstalla pidetään siis etanaravintolaa ja nautitaan etanaillallisia kiven päällä istuen tai etanan kova kuori rikotaan kiven päällä. Illallispöydässä ovat istuneet ehkä harakat tai varikset. Kiitoksia! Esitin heille myös toivomuksen: etteivät kantaisi ruokaa eteensä enempää kuin syövät, sillä elossaolevia lehtokotiloita löytyi myös.

Ja koska tänään, heinäkuun ensimmäisenä päivänä, oli lämmintä, se tietää lämpimiä säitä tästä eteenpäin. Niin sanoo puutarhurien perinnetieto ja sen uskon varassa eletään kesää eteenpäin.

Tuo valkoinen ei ole lunta. Ne ovat lämpöharsoja, koska on ollut niin kolea alkukesä niin niitä on yhä pidettävä joidenkin kasvien suojana.

Etanaravintolan pöytä ja illallisten jäljet. Kuvassa juuri ja juuri näkyviä pieniä lehtokotilon kuorien kappaleita.

Munakoiso kukkii. Lehdistä huomaa kuinka se on kärsinyt, mutta on toipumassa, uusia lehtiäkin näkyvissä.