Nokkela ihminen, sanoi minulle minun ystäväni ja suurella lämmöllä, kun puhuin palstasta.

Jos haluaa pysyä elossa ja hengissä ja säilyä sellaisena ihmisenä joka ei anna, eikä halua, katkeruuden  käärmeen iskeä myrkkyhampaitaan sieluunsa, niin on pysyttävä sellaisten asioiden parissa jotka pitävät ihmisenä. Vaikeinakin aikoina. Yksikään metsän peto ei ihmistä syö suihinsa, eiväkät karhut raatele, paitsi ellei ole täyttä ymmärrystä vailla ja tieten tahtoen vie itseään jääkarhujen syötäväksi, kuten jotkut ääripääihmiset tekevät ja maksattavat sen vielä muilla, no ehkä sekin on eräs tapa tehdä itsemurha sekä tapa päästä eroon tästä maailmasta. Vaan.  Minäpä en tahdo päästä elämästä, noin vain. Ja sen minä jo tiedän etteivät sudet syö ihmisiä vaan toinen ihminen, ehkä  julmemmin kuin mikään muu olento joka asuttaa tätä maailmaa. En anna sille valtaa, koska haluan elää ja olla olemassa.

Palstalla ajattelin Hotakaisen Ihmisen osa –romaania tänään. Se on hieno teos pohjoismaisesta näennäisestä hyvinvointikuplasta, ja minua koskettaa siinä teoksessa se tärkeä peruslanka; kertomus ihmisurheudesta (ei uhreista) tämän hulluuden ja mielettömyyden keskellä. Hotakaisen kertomuksessa on sellainen naru joka pitää ehkä hyvän leijan täällä. Ihmisessä ja ihmisellä.

Viisi säveltä:




Mainokset