Heti aamusta kaikki on ihan sekaisin. Näen pitkää ja monipolvista unta ja herään tunteeseen, että makaan huonosti lämmitetyn saunan lauteilla. Olen väärässä päivässä ja ehkä, ajattelen pyöräillessäni keskiajan läpi, tänään myös väärässä aikakaudessa. Keskiaika on tullut kaupunkiin ja markkinakojut notkuvat kaikkea;
helyjä, tavaraa, ruokaa, vaatteita, kankaita sekä kamaakamaa kamaakamaa.

Uuvun pelkästä ajatuksesta ja koska olen söhlännyt koko päiväni, poljen helteen helmateltan alla kotiin. Pian. Hississä naapuri puhuu nopeasti ja paljon. Purkautuu. Hänellä on kuuma. – Ei saa unta öisin, hän sanoo uupuneen oloisena, tultuaan juuri töistä.

Illalla kun kuuma ja paksu ilma hellittää pantaansa menen palstalle. Kaivosta on vesi loppunut. Onneksi vesitonkissani on vettä. Kaiken elollisen tärkein asia on vesi. Keskikesän tummansakea vihreä täyttää jo palstan, vaikka osa on vasta alullaan. Hitaammat, kasvavat hitaammin. Kaikki ne kasvavat  jotka saavat juuri tästä maasta sen mitä tarvitsevat. Ne jotka eivät saa, niitä en voi pelastaa, ja en voi sille mitään että se minua myös surettaa. En tiedä riittävästi maan koostumuksesta ja siitä miten voisin tehdä sen paremmaksi myös niille jotka eivät idä tai kuolevat pystyyn, vaikka tekisin sen minkä osaan ja voin.

Se kolmas maissi, taimi jonka ostin ja jota en taimettanut kotona , se juuri tekee kuolemaa. Ne kaksi muuta, ne vain tanakoituvat ja kasvavat. Auringonkukat lerputtavat suhteettoman suuria lehtiään janosta. Ovat kuin suuripäiset kolmivuotiaat lapset, joiden mittasuhteet ovat vielä vailla lopullista kokoaan.

Olenko onnellinen ihminen? Olen kyllä, en aina mutta aika usein. Ja täysin häpeämättömästi. Vika päiväkin kääntyy toiseksi: heinäkuuksi.

Vodaa kuule, me kuallaan tähän helteeseen.

Ensimmäiset kurpitsat kukkivat (Diamant)

Mainokset