Kurpitsoja on jaettu ympäriinsä; naapuriin, toiseen kaupunkiin, kahdelle eläinmaailman olennolle ja vielä tästä sadosta riittää kahdelle kamulle jotka tulevat piipahtamaan Turussa, ja niiden lisäksi myös omiin tarpeisiin. Ruoka on muutakin kuin ravintoa. Se on lahja.

Olen elänyt vielä tätä kirjaa, se on tehty niin kovin hyvin, ja siitä saa muutakin kuin vain sen mikä siihen on kirjoitettu. Se on lahja.

Niin elää kuin petaa, sanotaan, mutta Maa, se tekee mitä tekee: lahjoittaa tätä kauneutta ja runsautta. Leikkelen kukkia ja yrttejä kotiin. Ne ovat lahjoja, ne eivät ole ihmisen kulttuuria. Kulttuuri on ihmisen luomaa, ihminen on osa kulttuuria jota tämä luo toisille,lajitovereilleen. Sen tulisi olla lahja.

Kotiin tultuani päätän tehdä juuresvihanneslaatikon. Leikkelen viipaleiksi yhden pienen pyöreän kurpitsan ja kolme pientä punajuurta sekä pari punasipulia sekä punajuurien lehtiä silpottuna. Sipulit ovat kai päättäneet olla itkettämättä minua, ne rakastavat minua siten ettei tässä nyt tarvita lainkaan kyyneleitä. Yhdessäolon iloa joka tapahtuu.

Ladon ne pieneen pyöreään uunivuokaan kerroksittain ja veistelen koskenlaskijaa väliin, kohtuullisen ohuina viipaleina. Lopuksi kaadan kermaa (koko purkki) niiden päälle ja lykkään koko hoidon uuniin (noin 200 astetta).

Odotellessani nypin minttujen lehtiä taitellun paperin päälle ja tillit, ne laitan pisimpään juomalasiin jonka löydän, koska ne syödään ystävien kanssa parin päivän päästä. Se pieni kourallinen persiljaa, sen syön illalla myöhemmin. Koti tuoksuu minttujen ja tillin kummalliselta sekoitukselta.

Reilun puolen tunnin päästä katson uuniin. Nostan vuoan sieltä pois. Siinä onkin punaista kiehuvan kupruilevaa keittoa eikä laatikkoa. Otan sauvasekoittimen, ja sur ja sur ja sur, – kolme kertaa, ja teen siitä rakeisen sosekeiton. Ripotan runsaasti persiljaa keiton päälle, vasta kun se on lautasella.

Keitto joka on valmistettu uunissa, se on hyvän makuista (tämä ei ole yhdyssanavirhe), koska se ei ole mikä tahansa hyvänmakuiseksi keitoksi tehty keitto. Se on keitto joka ei tahtonut olla laatikko. Siitä sen uniikki ja ihmeellinen maku. Siihen ei tarvittu mausteita (vain ripaus suolaa). Maut syntyivät sulatejuuston, kerman ja kasvisten salaperäisistä keskinäisistä yhtymisistä uunin lämmössä. Epäilen, että jos heidät yhdistäisiin kattilassa  a keittolevyllä sekä kaikkien annettujen ohjeiden mukaan, niin ei siitä voi syntyä mitään näin hyvää. Kasviksia ja juureksia on kohdeltava hellästi.

Summa summarum: punajuuri ja kesäkurpitsa sopivat hirmuisen hyvin yhteen. Kokeilkaa ja eritoten: aivan ominpäin. Monet, erilaisetkin, sopivat yllätäen yhteen toistensa kanssa.